Viikko on taputeltu treenien osalta. Jalkapäivä oli tehokas ja aiheutin hilpeyttä työyhteisössä mun kävelytyylillä. Joku ajatteli, että mä olen pahastikin loukkaantunut, joku arvasi heti mistä on kyse ja sanoi, että tainnut treeni mennä perille? Jep. Mutta voi ihminen olla onnellinen kipeistä paikoista. Hiki virrannut salilla ja tosissaan olen itseni haastanut, pieni ajatustyöskentely ollut kuitenkin sen suhteen, että miksi en pääse samaan kuin PT:n kanssa treenatessa? Minähän sen työn teen kuitenkin, vai mennäänkö PT-treeneissä sellaisissa sfääreissä, ettei yksin ole mahdollista päästä siihen tilaan... Taistele tai kuole - periaatteella. Ajatustyö, tutkimusmatkailu ja kova treeni tulee jatkumaan tämän asian tiimoilta.
Vaa'alla ei saisi hypätä alvariinsa — tiedän, mutta pakkohan sitä on näin ensimmäisellä viikolla täytynyt hypätä. Toissapäivänä punnitsin itseni ehtoolla, en uskonut silmiäni +700g!!! Asia korjaantui kuitenkin aamulla ja vaaka näytti aloituksesta -1,5kg vähemmän. Tänään tilanne on se, että aloituksesta -1,8kg vähemmän, eli ensimmäisen viikon saldoksi tulee luultavasti -2kg? Punnituspäivä on maanantaina, silloin ollaan viisaampia. :)
Täysin ohjelmalla on menty, tunnin aamulenkkeineen, saleineen, ruokailuineen, jauhoineen päivineen. Miinus parit mokat valmistautumisissa, kuten ne raa'at potut. Nooh. Ensi viikolla entistä tarkempi, mutta ei voi kieltää, että ketutuksen määrä on ollut valtaisa, kun kämmit on huomannut. Se lie kertoo projektiin sitoutumisesta jotain tai sitten se kertoo vaan sen, että aamupöppörössä ei kannata tehdä mitään älyllistä, kuten punnata eväitä, saati varmistua tuotteen kypsyydestä, vaikka voihan tartar-pihvikin olla ihan hyvää, mene ja tiedä ;)
Päivän kysymys:
Mitäs BCAA-tuotetta käytätte ja miksi?
XXX, S

Kommentit
Lähetä kommentti