Siirry pääsisältöön

Miten projekti on lähtenyt käyntiin?



Projekti on alkanut erittäin hyvin. Haastavaa on toki opetella syömään, nukkumaan ja treenaamaan oikein, tuo ei ole ihan niin yksinkertainen juttu, kuin voisi kuvitella. Minä joudun ihan veden juomisesta alkaen opettelemaan kaiken alusta. Olen ennen syönyt väärin, juonut väärin ja nukkunut väärin. Liikuntaa en ole voinut tehdä väärin, kun en ole juurikaan liikkunut, poislukien superdieetin aikaa. Dieetti on hyvä lähtölaukaus tällaiselle projektille, mutta dieettiä ei voi noudattaa loputtomiin, joten itsenäistä ajatustyötä ja motivaatiota tehdä elämäntapamuutos se sinulta vaatii.

En tiedä kauan vie aikaa oppia ruokavalio ulkoa, mutta vielä toistaiseksi joudun tavaamaan kaiken uudestaan ja uudestaan. Sunnuntaina tekemäni eväät loppuvat tänään, joten täytynee suunnitella seuraavien päivien ruokakuviot valmiiksi ja laittaa ehtoolla kokaten. Ruokavalioni ainakin näin aluksi sisältää perunaa, joten taidan tehdä jauhelihakeittoa!!! Nam. Tai sitten pihvejä ja perunoita, oijoi. 

Nesteet on myös lähteneet rullaamaan, ramppasin eilen vessassa alvariinsa. Sama meininki on jatkunut vielä tänään.

Olen todella huono nielemään pillereitä ja nyt niitä saa päivässä syödä pienen kourallisen, ehkä ne joskus alkaa sujahtaan kivuttomasti alas. :D

Tänään käytiin ukon kanssa huitaseen aamuaerobinen vesisateessa, kyllä heräsi hyvin! Minua hieman epäilyttää nuo kilometrit, koska mielestäni tuo on sellainen 6km lenkki. Oletko sinä huomannut Sports Trackerin kilometreissä heittoja? Tietenkin olisi ihan huisin kivaa, että tuosta tulisi kymppi! :)
Näytetään kuva.PNG
Huomenna on taas salipäivä, jihuu! Pääsee treenaan jalkoja! Ihan huippua. Varasin myös eilen  PT-aikoja, PT-treeneistä päivitystä, kun tulee ajankohtaiseksi. Muutaman viikon olen ajatellut tehdä itsenäisiä treenejä, jolloin mulle itselleni hahmottuu mun heikkoudet ja sitten saa PT piiskata mua kehittyyn niissä mun heikkouksissa!

Tarmokasta syksyn alkua kaikille!!!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Excuses dont`t burn calories

Note no myself, älä laita hymiöitä puhelimella, koska ne eivät näy oikein :) Tulin testaamaan koneella blogiin pääsyä ja tämähän toimii kuin junan vessa, no problemos. Salin ja pöperöiden jälkeen tulin sitten vetäneeksi yli 2h päikkärit, en tiedä mikä on nyt riivannut, kun ihan törkeä väsymys iskee iltapäivisin! Stressi, elämäntapamuutos, lujaa vedetty reeni jne. syitähän varmasti löytyy. Huomasin myös herättyäni, että nyt tuo issiashermo repii sitten pakaraan ja lujaa repiikin, ouch, toivottavasti rauhoittuu. No niin, aiheeseen siis... Kuvasta tulee mieleeni ne lukuisat tekosyyt, joita on itse kertonut ja joita kuulee todella usein edelleen muiden kertovan, miksi ei ehdi treenaamaan tai syömään terveellisesti. Yleisin on, että ei ole aikaa?! Siis mitä ihmettä. Toivottavasti jokainen saisi runnottua kalenteria uuteen uskoon ja otettua aikaa itselleen, liikunnalle ja terveelliselle ruoalle, sinun koneistosi täytyy pysyä kunnossa, että pystyt tekemään sen kaiken muun, minkä

Kaikki keinot käyttöön

Halleluja, miten rankka kevät! Työ imenyt minusta kaiken energian, stressi tuli mukaan kuvioihin ja elo oli todella kurjaa.  Stressi ei ole mukava kaveri ja olisi suotavaa tunnistaa ajoissa milloin tilanteen hallinta muuttuu tulipaljojen sammuttamiseksi, epätoivoiseksi räpeltämiseksi ja ylikierrosten puolelle. Unirytmit olivat keväällä aivan sekaisin, työpäivän painoin kahden edestä ja kotiin päästessä jaksoin ajatella vain ruokaa (mitä rasvaisempaa sen parempaa) ja unta. Lohturuokaa tuli syötyä joka päivä ja tämän jälkeen oli mukava kellahtaa torkuille, todetakseni aamuyöllä, että torkut vähän venähti. Hipsin joka aamu ajoissa töihin ja sama kaava jatkui. Viikonloput eivät riittäneet palautumiseen. Oloni oli ja on turpea, pöhöttynyt, väsynyt ja jatkuva selän kolotus, issias ja lihasjumit eivät ainakaan paranna fiilistä, selkä on jopa niin jumissa, että hyvä kun happi kulkee. Syvään hengittäminen ainakin repii mukavasti selkälihaksia. Ryhti on lysähtänyt ja vatsanseutu levinnyt, nam, t

Osa 2

Voihan tauti. Viime sunnuntaina nousi kuume, kuten aiemmin kerroin ja kurkku oli mukavan kipeä. Maanantain otin iisisti, tiistaina menin töihin. Työpäivä meni jotenkin, mutta olo oli sangen erikoinen. Ruokavaliota noudatin kuin raamattua ja toivo eli siitä, että viikon loppupuolella pääsisi treenaan. Keskiviikon ja torstain sairastin, kuume seilas 37.7-38.8 välillä ainakin niinä muutamina kertoina kun mittasin. Tuo 37.7 oli lukema, jolloin ajattelin, että nyt on parempi olo ja olin jo prässin kuva silmissä suuntaamassa salille, mutta paras oli kuitenkin tarkistaa tilanne. Mikä pettymys! Lisäks musta oli sangen outoa, että miten päivätolkulla voi olla kuumetta! Mulla harvoin on tai jos on, niin se on par päivää ja sen jälkeen elämä voittaa. Noh, kuten on jo tullut selväksi, nyt ei ole käynyt niin. Sunnuntaista lähtien on siis ollut kuumetta ja tiistaina alkoi röhisevä yskä, keskiviikkona alkoi kunnon röhinät ja sen myötä myös veetutuskäyrä nousi ja yleiskunto alkoi laskea. Ajatus ei k