Siirry pääsisältöön

Treenipäivä

Huh, eilen meni luvattoman myöhäseen ennen kuin pääsin kotiin. Piti vielä valmistella tämän päivän eväät loppuun ja katsoa salivehkeet jne. pääsin sänkyyn 22.30, mutta uni ei tullutkaan!! Pyörin kolmeen asti aamulla ja kello soitti 4.30. Olin toivonut, että pääsisin viemään koiran normaalia pidemmälle aamulenkille, syödä aamupalan ja lähteä salille. Noooh, heräsin sitten 6.30!! (Note to myself, älä juo kahvia enää yhdeksältä illalla!!!) Pikainen tilannearviointi, raapasin kamat kassiin tsekkasin vielä ruokavalio-ohjeet, että mitään ei unohdu ja ampaisin liikkeelle, olin salilla 7.30. Treeni vei 1,5h ja lopuksi tehtävällä aerobiselle ei jäänyt aikaa. Tänään illalla kuittaan aerobisen iltalenkin muodossa. Harmitti, että heti eka päivä meni käsille, ei täysin, mutta ei ihan niin kuin olin suunnitellut.

Ruokapuoli on mennyt tänään varsin mallikkaasti ja voi elämä, musta tuntuu, että mä joudun syömään jatkuvasti ja niinhän mä siis joudunkin. :D Aavistuksen on pinkeä olo, mutta tiedän, että muutaman viikon kuluttua, kun aineenvaihdunta on pörhätänyt käyntiin on toinen ääni kellossa. Toistaiseksi mun ruokavalioon kuuluu pastaa, perunaa ja riisiä, mutta tiedän, että tuo riemu loppuu valmennuksen ja kehittymisen edetessä.

Mä olen vakaasti päättänyt tehdä kaiken täysin kirjaimellisesti mun valkun ohjeilla, mikään muu ei töki paitsi tuo treenin aikana juotava litku.. hyyyyyi, en ole eläissäni maistanut mitään niin pahaa! Sitkeesti silti join juoman harjoituksen aikana, tosin en hengittänyt hetkeen nenän kautta, jotta en maistaisi juoman makua. Mutta, joo maku oli jotain todella pöyristyttävää. Koko päivän ollut karvas jälkimaku suussa. Tuo on ainoa asia, mistä laitan valkulle sähköpostia, että onko ihan pakko jos ei tahdo? Tai saisiko jotain tilalle. Huh.

Mutta hei, näillä hyvillä fiiliksillä jatketaan tätä päivää ja kuvia laitan myöhemmin, eilen jäi kuvaaminen hieman vaiheeseen ylimääräisten menojen ilmaantuessa päivän ohjelmistoon.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Excuses dont`t burn calories

Note no myself, älä laita hymiöitä puhelimella, koska ne eivät näy oikein :) Tulin testaamaan koneella blogiin pääsyä ja tämähän toimii kuin junan vessa, no problemos. Salin ja pöperöiden jälkeen tulin sitten vetäneeksi yli 2h päikkärit, en tiedä mikä on nyt riivannut, kun ihan törkeä väsymys iskee iltapäivisin! Stressi, elämäntapamuutos, lujaa vedetty reeni jne. syitähän varmasti löytyy. Huomasin myös herättyäni, että nyt tuo issiashermo repii sitten pakaraan ja lujaa repiikin, ouch, toivottavasti rauhoittuu. No niin, aiheeseen siis... Kuvasta tulee mieleeni ne lukuisat tekosyyt, joita on itse kertonut ja joita kuulee todella usein edelleen muiden kertovan, miksi ei ehdi treenaamaan tai syömään terveellisesti. Yleisin on, että ei ole aikaa?! Siis mitä ihmettä. Toivottavasti jokainen saisi runnottua kalenteria uuteen uskoon ja otettua aikaa itselleen, liikunnalle ja terveelliselle ruoalle, sinun koneistosi täytyy pysyä kunnossa, että pystyt tekemään sen kaiken muun, minkä

Kaikki keinot käyttöön

Halleluja, miten rankka kevät! Työ imenyt minusta kaiken energian, stressi tuli mukaan kuvioihin ja elo oli todella kurjaa.  Stressi ei ole mukava kaveri ja olisi suotavaa tunnistaa ajoissa milloin tilanteen hallinta muuttuu tulipaljojen sammuttamiseksi, epätoivoiseksi räpeltämiseksi ja ylikierrosten puolelle. Unirytmit olivat keväällä aivan sekaisin, työpäivän painoin kahden edestä ja kotiin päästessä jaksoin ajatella vain ruokaa (mitä rasvaisempaa sen parempaa) ja unta. Lohturuokaa tuli syötyä joka päivä ja tämän jälkeen oli mukava kellahtaa torkuille, todetakseni aamuyöllä, että torkut vähän venähti. Hipsin joka aamu ajoissa töihin ja sama kaava jatkui. Viikonloput eivät riittäneet palautumiseen. Oloni oli ja on turpea, pöhöttynyt, väsynyt ja jatkuva selän kolotus, issias ja lihasjumit eivät ainakaan paranna fiilistä, selkä on jopa niin jumissa, että hyvä kun happi kulkee. Syvään hengittäminen ainakin repii mukavasti selkälihaksia. Ryhti on lysähtänyt ja vatsanseutu levinnyt, nam, t

Osa 2

Voihan tauti. Viime sunnuntaina nousi kuume, kuten aiemmin kerroin ja kurkku oli mukavan kipeä. Maanantain otin iisisti, tiistaina menin töihin. Työpäivä meni jotenkin, mutta olo oli sangen erikoinen. Ruokavaliota noudatin kuin raamattua ja toivo eli siitä, että viikon loppupuolella pääsisi treenaan. Keskiviikon ja torstain sairastin, kuume seilas 37.7-38.8 välillä ainakin niinä muutamina kertoina kun mittasin. Tuo 37.7 oli lukema, jolloin ajattelin, että nyt on parempi olo ja olin jo prässin kuva silmissä suuntaamassa salille, mutta paras oli kuitenkin tarkistaa tilanne. Mikä pettymys! Lisäks musta oli sangen outoa, että miten päivätolkulla voi olla kuumetta! Mulla harvoin on tai jos on, niin se on par päivää ja sen jälkeen elämä voittaa. Noh, kuten on jo tullut selväksi, nyt ei ole käynyt niin. Sunnuntaista lähtien on siis ollut kuumetta ja tiistaina alkoi röhisevä yskä, keskiviikkona alkoi kunnon röhinät ja sen myötä myös veetutuskäyrä nousi ja yleiskunto alkoi laskea. Ajatus ei k