Siirry pääsisältöön

Voihan tauti

Tänään on tasan viikko uuden elämäntavan aloituksesta. Painoa lähti ensimmäisenä viikkona -2,6 ja senttejä muista mittauspaikoista paitsi rinnanympäryksestä. Olen siis tyytyväinen ja tästä on hyvä aloittaa uusi viikko. Uuden viikon aloitusta varjostaa hieman se, että eilen nousi kuume ja kurkku oli mielettömän kipeä. Tungin kuitenkin ohjeen mukaiset eväät kitusiini ja olin tyytyväinen sen osalta itseeni, vaikka muuten ottikin aivoon ihan kypällä ja taisi tulla ukko-kullallekin naljailtua, pyysin naljailua kuitenkin anteeksi. On väärin purkaa omaa ketutustaan toiseen, mutta onneksi tuo ymmärsi yskän. Harmitti, että ei pahempaan aikaan tauti voinut tulla, kuin heti projektin alussa, mutta toisaalta, kun mietin mitä kaikkea on nyt syksyllä tulollaan, on ajankohta sikäli ehkä paras, kunhan tän syksyn sairastelu olisi vaan tässä. Aamulla olo on ollut astetta parempi kuin eilen ja tuo toivoa sille, että tällä viikolla vedetään vielä se kolme salia ja kolme aerobista. \o/ toivoa sopii.

Eilen mietin myös välitavoitteita ja sen osalta itseni palkitsemista. Ajattelin, että -10kg kohdalla voisin päivittää salivaatetuksen, koska oletettavasti tai toivottavasti nykyiset vehkeet alkavat lörpöttää päällä, jos ei, niin sitten siirretään tavoite -15kg :) olen haaveillut uusista vetimistä, mutta totesin, että tässä kohtaa on turha iskeä rahaa treenivaatteisiin kiinni, ensinnäkin mulla on tähän kokoon jo vetimiä ja toisekseen uudet vetimet tässä kropassa ei näyttäis vielä kivalta. Tuskin vielä kympinkään jälkeen, mutta paremmalta kuitenkin kuin nyt. Olen myös käynyt verkkokaupoissa ihailemassa uusia treenikuteita ja voi vitsi miten makeita ne on, esim. Bia Brasilin housut on tosi upeita, mutta niistä saan haaveilla vielä pitkään, koska mun silmään ollakseen hyvännäköiset ne vaatii melko hyvän lihaksiston ;) mut siinä on sit mulle ne viimeiset tavoitebyysat, sitten, kun olen tyytyväinen alakropan lihaksistoon ostan Biat. Toki niitä vois varmaan pitää aiemminkin (kun olis koossa L, mikä on Bian isoin koko), mutta se ei istu mun palkitsemisjärjestelmä-ajatukseen. Siihen asti treenataan mustissa housuissa, hohohoo. ;)

Positiivisena huomiona olen tehnyt senkin, että iho hehkuu ja on freesin näköinen, jos pudotus ei vielä näy missään, niin iho ainakin säteilee, se on hyvä merkki :)

Ps. Huomasin, että aika postauksen julkaisussa on ihan vinksallaan?.. Kello on just nyt 8.42 am eikä lähempänä ilta yhtätoista

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Excuses dont`t burn calories

Note no myself, älä laita hymiöitä puhelimella, koska ne eivät näy oikein :) Tulin testaamaan koneella blogiin pääsyä ja tämähän toimii kuin junan vessa, no problemos. Salin ja pöperöiden jälkeen tulin sitten vetäneeksi yli 2h päikkärit, en tiedä mikä on nyt riivannut, kun ihan törkeä väsymys iskee iltapäivisin! Stressi, elämäntapamuutos, lujaa vedetty reeni jne. syitähän varmasti löytyy. Huomasin myös herättyäni, että nyt tuo issiashermo repii sitten pakaraan ja lujaa repiikin, ouch, toivottavasti rauhoittuu. No niin, aiheeseen siis... Kuvasta tulee mieleeni ne lukuisat tekosyyt, joita on itse kertonut ja joita kuulee todella usein edelleen muiden kertovan, miksi ei ehdi treenaamaan tai syömään terveellisesti. Yleisin on, että ei ole aikaa?! Siis mitä ihmettä. Toivottavasti jokainen saisi runnottua kalenteria uuteen uskoon ja otettua aikaa itselleen, liikunnalle ja terveelliselle ruoalle, sinun koneistosi täytyy pysyä kunnossa, että pystyt tekemään sen kaiken muun, minkä

Kaikki keinot käyttöön

Halleluja, miten rankka kevät! Työ imenyt minusta kaiken energian, stressi tuli mukaan kuvioihin ja elo oli todella kurjaa.  Stressi ei ole mukava kaveri ja olisi suotavaa tunnistaa ajoissa milloin tilanteen hallinta muuttuu tulipaljojen sammuttamiseksi, epätoivoiseksi räpeltämiseksi ja ylikierrosten puolelle. Unirytmit olivat keväällä aivan sekaisin, työpäivän painoin kahden edestä ja kotiin päästessä jaksoin ajatella vain ruokaa (mitä rasvaisempaa sen parempaa) ja unta. Lohturuokaa tuli syötyä joka päivä ja tämän jälkeen oli mukava kellahtaa torkuille, todetakseni aamuyöllä, että torkut vähän venähti. Hipsin joka aamu ajoissa töihin ja sama kaava jatkui. Viikonloput eivät riittäneet palautumiseen. Oloni oli ja on turpea, pöhöttynyt, väsynyt ja jatkuva selän kolotus, issias ja lihasjumit eivät ainakaan paranna fiilistä, selkä on jopa niin jumissa, että hyvä kun happi kulkee. Syvään hengittäminen ainakin repii mukavasti selkälihaksia. Ryhti on lysähtänyt ja vatsanseutu levinnyt, nam, t

Osa 2

Voihan tauti. Viime sunnuntaina nousi kuume, kuten aiemmin kerroin ja kurkku oli mukavan kipeä. Maanantain otin iisisti, tiistaina menin töihin. Työpäivä meni jotenkin, mutta olo oli sangen erikoinen. Ruokavaliota noudatin kuin raamattua ja toivo eli siitä, että viikon loppupuolella pääsisi treenaan. Keskiviikon ja torstain sairastin, kuume seilas 37.7-38.8 välillä ainakin niinä muutamina kertoina kun mittasin. Tuo 37.7 oli lukema, jolloin ajattelin, että nyt on parempi olo ja olin jo prässin kuva silmissä suuntaamassa salille, mutta paras oli kuitenkin tarkistaa tilanne. Mikä pettymys! Lisäks musta oli sangen outoa, että miten päivätolkulla voi olla kuumetta! Mulla harvoin on tai jos on, niin se on par päivää ja sen jälkeen elämä voittaa. Noh, kuten on jo tullut selväksi, nyt ei ole käynyt niin. Sunnuntaista lähtien on siis ollut kuumetta ja tiistaina alkoi röhisevä yskä, keskiviikkona alkoi kunnon röhinät ja sen myötä myös veetutuskäyrä nousi ja yleiskunto alkoi laskea. Ajatus ei k