Siirry pääsisältöön

Uusi kymmenluku

Wuhuu! Vaaka näyttää mukavaa lukua alle sata, mii so häpi!

Kävin 4 päivää sitten tekeen kinttutreenin PT:n kanssa ja mietin, että niiden on pakko olla sadisteja? Mä en juuri pystynyt puhuun tuntiin, oksetti ja pyörrytti, kirosin ja ähisin ja muutaman tuiman katseenkin saatoin luoda Teroon. Mua vaan ihmetyttää, että miksi mä itse en ole juur mihinkään treeniin tyytyväinen, vaikka PT:ltä olen saanut kehuja ja käski lopettamaan itseni sättimisen. Noh, sen kans tehdään töitä 😂 ehkä se sättiminen puskee mua eteenpäin, en tiedä, mut täytyis saada käännettyä se positiiviseksi.

Treeni tosiaan tuli vedettyä täysillä ja jälkikäteen katsoin yhteenvetoa ja Teropa se laittoi +10kg reiden ojentajiin ja koukistajiin enmmän kuin millä mä olen tehnyt. Siltä se kyllä tuntui ja tuntuu edelleen! Kolmeen päivään en ole pystynyt kunnolla kävelemään, hissittömän talon neljännestä kerroksesta on ollut sangen mielenkiintoista lähteä koiraa lenkittämään. Takaperin on onnistunut ja samalla kaiteessa roikkuen, lenkki on mennyt vuorojaloin niiaillessa. Ei voi muuta sanoa, kuin treeni todellakin uppos!😂

Nyt yläkroppaa äheltään salille ja ostamaan uudet housut, kun kaikki pökät roikkuu päällä! On meinaan ihan järkyn näköistä, kun mustat suorat housut roikkuu takalistosta, reisistä ja etupuolelta. Toivottavasti löytyy edulliset, koska käyttöiän arvelen olevan 3kk 😎 

Ihan huippua, joskin sateista sunnuntaita kaikille

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Excuses dont`t burn calories

Note no myself, älä laita hymiöitä puhelimella, koska ne eivät näy oikein :) Tulin testaamaan koneella blogiin pääsyä ja tämähän toimii kuin junan vessa, no problemos. Salin ja pöperöiden jälkeen tulin sitten vetäneeksi yli 2h päikkärit, en tiedä mikä on nyt riivannut, kun ihan törkeä väsymys iskee iltapäivisin! Stressi, elämäntapamuutos, lujaa vedetty reeni jne. syitähän varmasti löytyy. Huomasin myös herättyäni, että nyt tuo issiashermo repii sitten pakaraan ja lujaa repiikin, ouch, toivottavasti rauhoittuu. No niin, aiheeseen siis... Kuvasta tulee mieleeni ne lukuisat tekosyyt, joita on itse kertonut ja joita kuulee todella usein edelleen muiden kertovan, miksi ei ehdi treenaamaan tai syömään terveellisesti. Yleisin on, että ei ole aikaa?! Siis mitä ihmettä. Toivottavasti jokainen saisi runnottua kalenteria uuteen uskoon ja otettua aikaa itselleen, liikunnalle ja terveelliselle ruoalle, sinun koneistosi täytyy pysyä kunnossa, että pystyt tekemään sen kaiken muun, minkä

Kaikki keinot käyttöön

Halleluja, miten rankka kevät! Työ imenyt minusta kaiken energian, stressi tuli mukaan kuvioihin ja elo oli todella kurjaa.  Stressi ei ole mukava kaveri ja olisi suotavaa tunnistaa ajoissa milloin tilanteen hallinta muuttuu tulipaljojen sammuttamiseksi, epätoivoiseksi räpeltämiseksi ja ylikierrosten puolelle. Unirytmit olivat keväällä aivan sekaisin, työpäivän painoin kahden edestä ja kotiin päästessä jaksoin ajatella vain ruokaa (mitä rasvaisempaa sen parempaa) ja unta. Lohturuokaa tuli syötyä joka päivä ja tämän jälkeen oli mukava kellahtaa torkuille, todetakseni aamuyöllä, että torkut vähän venähti. Hipsin joka aamu ajoissa töihin ja sama kaava jatkui. Viikonloput eivät riittäneet palautumiseen. Oloni oli ja on turpea, pöhöttynyt, väsynyt ja jatkuva selän kolotus, issias ja lihasjumit eivät ainakaan paranna fiilistä, selkä on jopa niin jumissa, että hyvä kun happi kulkee. Syvään hengittäminen ainakin repii mukavasti selkälihaksia. Ryhti on lysähtänyt ja vatsanseutu levinnyt, nam, t

Osa 2

Voihan tauti. Viime sunnuntaina nousi kuume, kuten aiemmin kerroin ja kurkku oli mukavan kipeä. Maanantain otin iisisti, tiistaina menin töihin. Työpäivä meni jotenkin, mutta olo oli sangen erikoinen. Ruokavaliota noudatin kuin raamattua ja toivo eli siitä, että viikon loppupuolella pääsisi treenaan. Keskiviikon ja torstain sairastin, kuume seilas 37.7-38.8 välillä ainakin niinä muutamina kertoina kun mittasin. Tuo 37.7 oli lukema, jolloin ajattelin, että nyt on parempi olo ja olin jo prässin kuva silmissä suuntaamassa salille, mutta paras oli kuitenkin tarkistaa tilanne. Mikä pettymys! Lisäks musta oli sangen outoa, että miten päivätolkulla voi olla kuumetta! Mulla harvoin on tai jos on, niin se on par päivää ja sen jälkeen elämä voittaa. Noh, kuten on jo tullut selväksi, nyt ei ole käynyt niin. Sunnuntaista lähtien on siis ollut kuumetta ja tiistaina alkoi röhisevä yskä, keskiviikkona alkoi kunnon röhinät ja sen myötä myös veetutuskäyrä nousi ja yleiskunto alkoi laskea. Ajatus ei k