Suunnittelin (jälleen) blogin perustamista uuden entistä ehomman minä-projektin seuraamiseksi ja ennnen kaikkea tsemppaajaksi, kun muistin, että tämä blogi on vielä pystyssä! Koska tsemppiä ja motivaatiota nyt tarvitaan ja sopivasti potkua takamukseen. Mitä siis kuuluu? Luin töiden ohella ylemmän amk-tutkinnon, tämä sijoittui vuosiin 2014 syksy - 2017 kevät (samoihin aikoihin yritin tehdä elämäntaparemonttia ja olin palkannut jopa PT:n. Koulu oli priorisoitava, joten hukkaan meni PT-hommat). Töiden jälkeen puuhastelin kouluhommien parissa ja ruokailut olivat nopeaa helppoa, eli hiilaria pääsääntöisesti, liikunta ei mahtunut päiväkuvioihin. Lauantait tein opinnäytetyötä ja sunnuntait menivät pääsääntöisesti levätessä aivosumua pois. Osapuilleen arki rullasi viikosta toiseen näin. Nyt on valmistumisesta kulunut 1,5v. aikaa, mutta rytmi jäi päälle. Aikaa on toki ollut enemmän, mutta motivaatio pahasti hukassa.
Ikää minulle on siunaantunut 43v. (olen melko sinut itseni kanssa, mutta miten ikävältä tuon luvun kirjoittaminen tuntuukaan) ja elopainoa tämän iltapäivän punnituksen mukaan 113,6kg (ikävältä tämänkin kirjoittaminen tuntuu). Olen aina kamppaillut painoni kanssa, ja eniten sinut olen kokenut olevani itseni kanssa siinä 80kg tieteillä ja tätä lukua lähden tavoittelemaan. Olen huomannut, että mitä enemmän vuosia tulee mittariin sitä vaikeampaa on jostain syystä ollut tarttua painonpudotukseen ja hyvinvointiin. En haluaisi sanoa, että olen luovuttanut, mutta täytyy todeta, että luovuttaa helpommin kuin nuorempana. Ajatuksissaan aloitusta aina siirtää ja siirtää ja siirtää kunnes toteaa, että on taas useamman vuoden yrittänyt tarttua härkää sarvista - siinä onnistumatta. Ulkonäkökään ei ole niin suuri motivaattori kuin nuorempana, koska maanvetovoima on alkanut painaa ja itsensä hyväksyy tällaisena vähän rupsahtaneenakin, eli nuoruuden ulkonäköpaineet ovat jo väistyneet ja ulkonäkökeskeisyydestä tuleekin siirryttyä astetta syvempiin ja kestävämpiin motivaatiotekijöihin. Suurimpina motivaattoreina voisinkin mainita: Halu pysyä terveenä ja ennaltaehkäistä mahdollisia sairauksia, on jo hyvä alku. Tiedostan varsin hyvin, että näillä kilomäärillä, iällä ja elintavoilla on vain ajan kysymys, milloin joku sairaus osuu kohdalle. Eli tästä ajatuksesta kaivan motivaatiota ja lähden tekemään töitä hyvinvoinnin puolesta. Kyllä jatkuva väsymys ja alavireisyyskin alkavat tympiä ja kaipaa rinnalle energiaa ja jaksamista.
Ennen kaikkea kirjoitan blogia itselleni, jotta voin seurata matkaani, mutta toivon toki, että tästä blogista olisi tai voisi olla hyötyä myös itseeni samaistuville kanssasisarille. Porukoissa ja yhteisöissä on voimaa, eli tuetaan ja tsempataan toinen toistamme kohti omia tavoitteita ja unelmia. Vaikka tähän ikään on epäonnistumisia toinen toistaan seuraten siunaantunut, niin en aio luovuttaa. Olen lukuisia kertoja päättänyt muuttaa suuntaa, syödä terveellisesti, liikkua enemmän, tutkinut netistä tsemppaavia tarinoita ja vinkkejä, saanut itseni salille ja lenkille ja ostamaan kasseittain terveellistä ruokaa ja jättämään leivät ja juustot vähemmälle tai kokonaan pois. Miten on käynyt, uusi suunta on kestänyt vain hetken ja sen jälkeen salaatit ovat nuivettuneet jääkaapissa ja "vain tämän kerran nyt poikkean uudesta suunnasta ja syön leipää, kun se on niin helppoa ja nopeaa". Ja"vain tämän kerran" on sitten toistanut kaavaansa päivästä toiseen ja viikosta toiseen, kunnes on todennut, ettei ajankohta ollut oikea. Tämähän on puppua, mutta näin ne aivot vain antavat armollisia vastauksia.
Miksi päätöksissään on niin vaikea pysyä? Miksi salille on niin vaikea mennä, vaikka sen jälkeen olo on kuin voittajalla? Miksei terveellisestä elämästä ja liikunnasta voisi tulla rutiinia ja nautinnollinen asia? Miksi kaikki oman hyvinvoinnin eteen tehty työ tuntuu työltä, eikä siltä, että näin haluan tehdä? Näihin kysymyksiin haluan matkallani löytää vastauksia ja varmasti moniin muihinkin, mutta näistä aloitetaan.
Salikortti on ollut jo usean vuoden voimassa, mutta sen käyttö on ollut äärimmäisen vähäistä. Tänään teen siihen muutoksen, nyt pakkaan salikamat laukkuun ja lähden salille. Päivitän myöhemmin tänään välitavoitteet ja mittanauhan kertomat strategiset mitat, kesä 2019 täältä tullaan kevyempänä kuin edellisinä kesinä!
Ikää minulle on siunaantunut 43v. (olen melko sinut itseni kanssa, mutta miten ikävältä tuon luvun kirjoittaminen tuntuukaan) ja elopainoa tämän iltapäivän punnituksen mukaan 113,6kg (ikävältä tämänkin kirjoittaminen tuntuu). Olen aina kamppaillut painoni kanssa, ja eniten sinut olen kokenut olevani itseni kanssa siinä 80kg tieteillä ja tätä lukua lähden tavoittelemaan. Olen huomannut, että mitä enemmän vuosia tulee mittariin sitä vaikeampaa on jostain syystä ollut tarttua painonpudotukseen ja hyvinvointiin. En haluaisi sanoa, että olen luovuttanut, mutta täytyy todeta, että luovuttaa helpommin kuin nuorempana. Ajatuksissaan aloitusta aina siirtää ja siirtää ja siirtää kunnes toteaa, että on taas useamman vuoden yrittänyt tarttua härkää sarvista - siinä onnistumatta. Ulkonäkökään ei ole niin suuri motivaattori kuin nuorempana, koska maanvetovoima on alkanut painaa ja itsensä hyväksyy tällaisena vähän rupsahtaneenakin, eli nuoruuden ulkonäköpaineet ovat jo väistyneet ja ulkonäkökeskeisyydestä tuleekin siirryttyä astetta syvempiin ja kestävämpiin motivaatiotekijöihin. Suurimpina motivaattoreina voisinkin mainita: Halu pysyä terveenä ja ennaltaehkäistä mahdollisia sairauksia, on jo hyvä alku. Tiedostan varsin hyvin, että näillä kilomäärillä, iällä ja elintavoilla on vain ajan kysymys, milloin joku sairaus osuu kohdalle. Eli tästä ajatuksesta kaivan motivaatiota ja lähden tekemään töitä hyvinvoinnin puolesta. Kyllä jatkuva väsymys ja alavireisyyskin alkavat tympiä ja kaipaa rinnalle energiaa ja jaksamista.
Ennen kaikkea kirjoitan blogia itselleni, jotta voin seurata matkaani, mutta toivon toki, että tästä blogista olisi tai voisi olla hyötyä myös itseeni samaistuville kanssasisarille. Porukoissa ja yhteisöissä on voimaa, eli tuetaan ja tsempataan toinen toistamme kohti omia tavoitteita ja unelmia. Vaikka tähän ikään on epäonnistumisia toinen toistaan seuraten siunaantunut, niin en aio luovuttaa. Olen lukuisia kertoja päättänyt muuttaa suuntaa, syödä terveellisesti, liikkua enemmän, tutkinut netistä tsemppaavia tarinoita ja vinkkejä, saanut itseni salille ja lenkille ja ostamaan kasseittain terveellistä ruokaa ja jättämään leivät ja juustot vähemmälle tai kokonaan pois. Miten on käynyt, uusi suunta on kestänyt vain hetken ja sen jälkeen salaatit ovat nuivettuneet jääkaapissa ja "vain tämän kerran nyt poikkean uudesta suunnasta ja syön leipää, kun se on niin helppoa ja nopeaa". Ja"vain tämän kerran" on sitten toistanut kaavaansa päivästä toiseen ja viikosta toiseen, kunnes on todennut, ettei ajankohta ollut oikea. Tämähän on puppua, mutta näin ne aivot vain antavat armollisia vastauksia.
Miksi päätöksissään on niin vaikea pysyä? Miksi salille on niin vaikea mennä, vaikka sen jälkeen olo on kuin voittajalla? Miksei terveellisestä elämästä ja liikunnasta voisi tulla rutiinia ja nautinnollinen asia? Miksi kaikki oman hyvinvoinnin eteen tehty työ tuntuu työltä, eikä siltä, että näin haluan tehdä? Näihin kysymyksiin haluan matkallani löytää vastauksia ja varmasti moniin muihinkin, mutta näistä aloitetaan.
Salikortti on ollut jo usean vuoden voimassa, mutta sen käyttö on ollut äärimmäisen vähäistä. Tänään teen siihen muutoksen, nyt pakkaan salikamat laukkuun ja lähden salille. Päivitän myöhemmin tänään välitavoitteet ja mittanauhan kertomat strategiset mitat, kesä 2019 täältä tullaan kevyempänä kuin edellisinä kesinä!
Kommentit
Lähetä kommentti